Paasitorni 201105.11.2011 Neljän foorumin alustukset, Rauhanpuhe-kampanja, avaus- ja päätöspuheenvuorot ovat täällä nettisivuilla. Paasistorni 2011 F1: Eriarvoistuminen ja vai pohjoismaisen hyvinvointivaltion kehittäminen Tutkimukset osoittavat vakuuttavasti eriarvoisuuden tuhoisat vaikutukset. Mitkä tekijät ovat aiheuttaneet sen, että Suomessa tuloerot ovat kasvaneet nopeammin kuin missään muussa OECD-maassa 1990-jälkeen? Terveys-, vanhuus-, koulutus-, lastenhoito- yms. palvelujen viimeaikainen kehitys tuottaa hyväosaisille omat yksityiset palvelut ja pienituloisille omansa. Julkinen ja yleishyödyllinen palvelutuotanto syrjäytyy. Näin palaa luokkayhteiskunta sen sijaan, että palvelut synnyttäisivät kaikille mahdollisuuksia. Vaihtoehto on olemassa! Keskustelun tuloksena tuotamme toimenpide-ehdotuksia pohjoismaisen hyvinvointivaltion uudistamiseksi sen alasajon sijasta. Keskustelua käynnistävät Elina Aaltio, Marissa Varmavuori, Riitta Särkelä, Pertti Honkanen, mukanaan myös Jouko Kajanoja ja Arto Salmela. Raportti 2011 VVT-foorumin eriarvoistuminen ja hyvinvointivaltion kehittäminen työryhmän ehdotuksista: Hyvinvointipalvelut eivät ole kauppatavaraa
– yksityisten palvelujen sijaan muulle tuotannon logiikalle perustuvia palveluita – Julkisen ohella yhteiskunnalliset yritykset, kolmas sektori, osuustoiminta, aikapankki, vertaistuotanto
– sosiaali- ja terveydenhuollon tavoitteet huomioonottava, asiakkaan/potilaan oikeudet & laatusuositusten ydinasiat kirjattava lakiin periaatteena, palvelun jatkuvuus turvattava Palvelujen rahoitus
– Ruotsin veroasteella käytettävissä olisi 5 miljardia enemmän, Tanskan veroasteella 8 miljardia enemmän
Tuloerojen kaventaminen
– perusturvan korotuksia jatkettava:
– pääomatulojen verotus korottaminen palkkatulojen tasolle – yleinen verotuksen progression kiristäminen – yhtiöiden palkkoihin ja palkkioihin yläraja: maksimipalkka – veronkiertoon puututtava
F1: Johtopäätökset Raportti 2011 VVT-foorumin eriarvoistuminen ja hyvinvointivaltion kehittäminen työryhmän ehdotuksista: Hyvinvointipalvelut eivät ole kauppatavaraa
– yksityisten palvelujen sijaan muulle tuotannon logiikalle perustuvia palveluita – Julkisen ohella yhteiskunnalliset yritykset, kolmas sektori, osuustoiminta, aikapankki, vertaistuotanto
– sosiaali- ja terveydenhuollon tavoitteet huomioonottava, asiakkaan/potilaan oikeudet & laatusuositusten ydinasiat kirjattava lakiin periaatteena, palvelun jatkuvuus turvattava Palvelujen rahoitus
– Ruotsin veroasteella käytettävissä olisi 5 miljardia enemmän, Tanskan veroasteella 8 miljardia enemmän
Tuloerojen kaventaminen
– perusturvan korotuksia jatkettava:
– pääomatulojen verotus korottaminen palkkatulojen tasolle – yleinen verotuksen progression kiristäminen – yhtiöiden palkkoihin ja palkkioihin yläraja: maksimipalkka – veronkiertoon puututtava
F2: Kestävä talous, sosiaaliturva ja luonnonvarojen kulutus Kestävän kehityksen edellytyksenä on hyvinvoinnin ja luonnonvarojen kulutuksen tasaisempi jakautuminen. Resurssien ryöstöviljely – esimerkiksi metsien tuhoaminen polttopuiksi, vesistöjen saastuminen tai jäteongelmat – tapahtuu olosuhteissa, joissa sosiaalinen turvaverkko ei ole kyllin vahva eivätkä työelämän säännöt ja perusinfrastruktuuri toimi.Köyhien maiden köyhyys ei kuitenkaan ole kestämättömän kulutuksen suurin ongelma. Globaalitasolla rikkaiden ylikulutus aiheuttaa vielä enemmän luonnonvarojen ryöstökulutusta. Toisaalta vauraassa suomalaisessa hyvinvointivaltiossa myös köyhimmät kuluttavat enemmän luonnonvaroja kuin ekologisesti kestävä ja oikeudenmukaiseksi arvioitu taso sallisi, eivätkä kaikki politiikkatoimet ohjaa kestävämpään suuntaan.Tutkimme työryhmässä luonnonvarojen käytön ja sosiaaliturvan välistä yhteyttä. Keskustelua raamittavat myös tulevan Rio+20 –kokouksen teemat. Pohdimme, miten sosiaaliturvan rakentumista Suomessa ja globaalisti voi edistää tukemaan resurssien kestävämpää käyttöä. Konkretisoimme toimenpide-ehdotuksia mm. kääntöpuolella siteerattujen Suomen hallitusohjelman tavoitteiden pohjalta. OTTEITA SUOMEN NYKYISESTÄ HALLITUSOHJELMASTA Kansainvälisesti aktiivinen, eurooppalainen Suomi Suomen turvallisuus, hyvinvointi ja menestyksen edellytykset perustuvat laaja-alaiseen yhteistyöhön muiden valtioiden ja kansainvälisten toimijoiden kanssa. Suomen ulkopolitiikan tavoitteena on kansainvälisen vakauden, turvallisuuden, rauhan, oikeudenmukaisuuden ja kestävän kehityksen vahvistaminen sekä oikeusvaltion, demokratian ja ihmisoikeuksien edistäminen. Kehityspolitiikka Kehityspolitiikka on keskeinen osa johdonmukaista ja laaja-alaista ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Köyhyyden vähentäminen ja YK:n vuosituhattavoitteiden saavuttaminen kumppanimaiden tarpeita ja omistajuutta korostaen ovat kehityspolitiikan tärkeimmät tavoitteet. Hallitus uudistaa kehityspolitiikkaa vastaamaan tulevaisuuden tarpeita. Suomi korostaa omassa kehitysyhteistyössään oikeusvaltiokehitystä, demokratiaa, ihmisoikeuksia ja kestävää kehitystä. Erityisiä painopistealueita ovat koulutus, ihmisarvoinen työ, nuorisotyöttömyyden vähentäminen sekä naisten ja lasten aseman parantaminen. Toiminnassa hyödynnetään Suomen vahvuudet koulutuksessa, terveyden edistämisessä, viestintä- ja ympäristöteknologiassa sekä hyvässä hallinnossa. Globaali toiminta Globalisaation parempaan hallintaan liittyvät kysymykset ovat Suomen kansainvälisen yhteistyön keskeinen kohde. Hallitus toimii globalisaation hyötyjen oikeudenmukaisen jakautumisen ja siihen liittyvien epäkohtien ja epävarmuuden vähentämiseksi. Suomi toimii johdonmukaisesti kansainvälisissä järjestöissä ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävän kehityksen toteuttamiseksi. Suomi toteuttaa arvopohjaista ulkopolitiikkaansa pyrkimällä tukemaan mahdollisimman laajaa vuoropuhelua yli poliittisten, kulttuuristen ja uskonnollisten rajojen. Kauppapolitiikka Suomi pyrkii vaikuttamaan kansainvälisen kaupan säännöstöjen kehittämiseen ympäristön- ja kuluttajansuojelun tarpeet, ihmisoikeudet ja työelämän perusoikeudet huomioiden Suomen hyväksymien ILO:n konventioiden ja muiden kansainvälisten sopimusten mukaisesti. Suomi korostaa kauppapolitiikassa yritys- ja yhteiskuntavastuuta. Hyvinvointipolitiikka Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sekä eriarvoisuuden vähentäminen otetaan huomioon kaikessa yhteiskunnallisessa päätöksenteossa ja sisällytetään kaikkien hallinnonalojen ja ministeriöiden toimintaan. Ympäristöpolitiikka Kestävän kehityksen mukaiset tavoitteet otetaan huomioon kaikilla hallinnonaloilla. Hallitus uudistaa kansallisen kestävän kehityksen strategian, jossa määritellään kestävän kehityksen tavoitteet ja periaatteet. Samalla kehitetään mittarit, joilla tavoitteiden toteutumista eri hallinnonaloilla seurataan. F2: Johtopäätökset
VAPAUS VALITA TOISIN 5.11.2011 Kestävä talous, sosiaaliturva ja luonnonvarojen kulutus -työryhmän johtopäätökset 1. Kehityspolitiikan uudet tavoitteet – eriarvoisuuden vähentäminen tulotason molemmista päistä – osallistava kehitys (ihmislähtöinen kehitys) – ihmisarvoinen työ (decent work, ml. perusturva) 2. Luonnonvarojen kulutusta hillitsevät ja sosiaalista kehitystä tukevat toimet – taloudelliset ohjauskeinot, progressiivinen tuloverotus ja kulutusmaksut (ympäristö-, kehitys- ja sosiaalipoliittiset tavoitteet) 3. Kestävän kehityksen prosessin kansanvaltaistaminen kunnissa ja kaupungeissa (local agenda 22) – käyttäjädemokratia (esim. julkisten palveluiden käyttäjien konsultointi niitä kehitettäessä, päiväkotien vanhempainneuvostot, palveluiden vertaistuotanto) – paikallistalous (esim. lähiruoka, energiantuotannon nojautuminen paikallistuotantoon) – osallistava budjetointi (lähtöisin Porto Alegresta, asukkailla mahdollisuus määritellä julkisten varojen käytön tärkeysjärjestystä) 4. Kestävä investointi- ja rahoitustoiminta – julkiset hankinnat (esim. ympäristö- ja sosiaaliset kriteerit) – subventiokriteerit (esim. kestävän kehityksen kriteerit julkisen asuntolainoituksen ehtona) – lainaehdot (pankkien lainat kestävän kehityksen kriteerien mukaisiksi) – veroparatiisien boikotointi – omistajavastuu (valtiolla ja kunnilla on osakkuuden kautta vastuu yrityksen toiminnan kestävyydestä) F2: Kestävä talous, sosiaaliturva ja luonnonvarojen kulutus Kestävän kehityksen edellytyksenä on hyvinvoinnin ja luonnonvarojen kulutuksen tasaisempi jakautuminen. Resurssien ryöstöviljely – esimerkiksi metsien tuhoaminen polttopuiksi, vesistöjen saastuminen tai jäteongelmat – tapahtuu olosuhteissa, joissa sosiaalinen turvaverkko ei ole kyllin vahva eivätkä työelämän säännöt ja perusinfrastruktuuri toimi.Köyhien maiden köyhyys ei kuitenkaan ole kestämättömän kulutuksen suurin ongelma. Globaalitasolla rikkaiden ylikulutus aiheuttaa vielä enemmän luonnonvarojen ryöstökulutusta. Toisaalta vauraassa suomalaisessa hyvinvointivaltiossa myös köyhimmät kuluttavat enemmän luonnonvaroja kuin ekologisesti kestävä ja oikeudenmukaiseksi arvioitu taso sallisi, eivätkä kaikki politiikkatoimet ohjaa kestävämpään suuntaan.Tutkimme työryhmässä luonnonvarojen käytön ja sosiaaliturvan välistä yhteyttä. Keskustelua raamittavat myös tulevan Rio+20 –kokouksen teemat. Pohdimme, miten sosiaaliturvan rakentumista Suomessa ja globaalisti voi edistää tukemaan resurssien kestävämpää käyttöä. Konkretisoimme toimenpide-ehdotuksia mm. kääntöpuolella siteerattujen Suomen hallitusohjelman tavoitteiden pohjalta. OTTEITA SUOMEN NYKYISESTÄ HALLITUSOHJELMASTA Kansainvälisesti aktiivinen, eurooppalainen Suomi Suomen turvallisuus, hyvinvointi ja menestyksen edellytykset perustuvat laaja-alaiseen yhteistyöhön muiden valtioiden ja kansainvälisten toimijoiden kanssa. Suomen ulkopolitiikan tavoitteena on kansainvälisen vakauden, turvallisuuden, rauhan, oikeudenmukaisuuden ja kestävän kehityksen vahvistaminen sekä oikeusvaltion, demokratian ja ihmisoikeuksien edistäminen. Kehityspolitiikka Kehityspolitiikka on keskeinen osa johdonmukaista ja laaja-alaista ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Köyhyyden vähentäminen ja YK:n vuosituhattavoitteiden saavuttaminen kumppanimaiden tarpeita ja omistajuutta korostaen ovat kehityspolitiikan tärkeimmät tavoitteet. Hallitus uudistaa kehityspolitiikkaa vastaamaan tulevaisuuden tarpeita. Suomi korostaa omassa kehitysyhteistyössään oikeusvaltiokehitystä, demokratiaa, ihmisoikeuksia ja kestävää kehitystä. Erityisiä painopistealueita ovat koulutus, ihmisarvoinen työ, nuorisotyöttömyyden vähentäminen sekä naisten ja lasten aseman parantaminen. Toiminnassa hyödynnetään Suomen vahvuudet koulutuksessa, terveyden edistämisessä, viestintä- ja ympäristöteknologiassa sekä hyvässä hallinnossa. Globaali toiminta Globalisaation parempaan hallintaan liittyvät kysymykset ovat Suomen kansainvälisen yhteistyön keskeinen kohde. Hallitus toimii globalisaation hyötyjen oikeudenmukaisen jakautumisen ja siihen liittyvien epäkohtien ja epävarmuuden vähentämiseksi. Suomi toimii johdonmukaisesti kansainvälisissä järjestöissä ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävän kehityksen toteuttamiseksi. Suomi toteuttaa arvopohjaista ulkopolitiikkaansa pyrkimällä tukemaan mahdollisimman laajaa vuoropuhelua yli poliittisten, kulttuuristen ja uskonnollisten rajojen. Kauppapolitiikka Suomi pyrkii vaikuttamaan kansainvälisen kaupan säännöstöjen kehittämiseen ympäristön- ja kuluttajansuojelun tarpeet, ihmisoikeudet ja työelämän perusoikeudet huomioiden Suomen hyväksymien ILO:n konventioiden ja muiden kansainvälisten sopimusten mukaisesti. Suomi korostaa kauppapolitiikassa yritys- ja yhteiskuntavastuuta. Hyvinvointipolitiikka Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sekä eriarvoisuuden vähentäminen otetaan huomioon kaikessa yhteiskunnallisessa päätöksenteossa ja sisällytetään kaikkien hallinnonalojen ja ministeriöiden toimintaan. Ympäristöpolitiikka Kestävän kehityksen mukaiset tavoitteet otetaan huomioon kaikilla hallinnonaloilla. Hallitus uudistaa kansallisen kestävän kehityksen strategian, jossa määritellään kestävän kehityksen tavoitteet ja periaatteet. Samalla kehitetään mittarit, joilla tavoitteiden toteutumista eri hallinnonaloilla seurataan. F2: Johtopäätökset VAPAUS VALITA TOISIN 5.11.2011 Kestävä talous, sosiaaliturva ja luonnonvarojen kulutus -työryhmän johtopäätökset 1. Kehityspolitiikan uudet tavoitteet – eriarvoisuuden vähentäminen tulotason molemmista päistä – osallistava kehitys (ihmislähtöinen kehitys) – ihmisarvoinen työ (decent work, ml. perusturva) 2. Luonnonvarojen kulutusta hillitsevät ja sosiaalista kehitystä tukevat toimet – taloudelliset ohjauskeinot, progressiivinen tuloverotus ja kulutusmaksut (ympäristö-, kehitys- ja sosiaalipoliittiset tavoitteet) 3. Kestävän kehityksen prosessin kansanvaltaistaminen kunnissa ja kaupungeissa (local agenda 22) – käyttäjädemokratia (esim. julkisten palveluiden käyttäjien konsultointi niitä kehitettäessä, päiväkotien vanhempainneuvostot, palveluiden vertaistuotanto) – paikallistalous (esim. lähiruoka, energiantuotannon nojautuminen paikallistuotantoon) – osallistava budjetointi (lähtöisin Porto Alegresta, asukkailla mahdollisuus määritellä julkisten varojen käytön tärkeysjärjestystä) 4. Kestävä investointi- ja rahoitustoiminta – julkiset hankinnat (esim. ympäristö- ja sosiaaliset kriteerit) – subventiokriteerit (esim. kestävän kehityksen kriteerit julkisen asuntolainoituksen ehtona) – lainaehdot (pankkien lainat kestävän kehityksen kriteerien mukaisiksi) – veroparatiisien boikotointi – omistajavastuu (valtiolla ja kunnilla on osakkuuden kautta vastuu yrityksen toiminnan kestävyydestä) Timo Voipion esitelmä F3: Parempaa demokratiaa Demokratia ei ole vain saavutettu tila vaan eetos – pyrkimys kohti parempaa demokratiaa. Työryhmä paneutuu eurooppalaisen kansalaisliikehdinnän hengessä seuraaviin teemoihin: Kuntien määrää tullaan vähentämään rajusti. Miten lisätään samalla aitoa demokratiaa, yhteisöllisyyttä ja osallisuutta? Miten paikallista solidaarisuutta voi edistää? Talouden raamit on siirretty pois demokratian ulottuvilta aina kunnista Euroopan tasolle. Samaan aikaan tehdään EU:n kansalaisaloitetta. Mistä on kyse? Miten katkoa eliitin talousdeterminismi, teknokratian kahleet ja EU:n demokratiavaje? Demokratiaa on kyky hallita omaa elämää. Mistä epäluulo toista ihmistä kohtaan kumpuaa? Miten kehittää demokratiaa niin, että siihen kannattaa uskoa? Keskustelua herättelevät mm. Silvia Modig, Nils Torvalds, Hannu Ikonen, Yrjö Hakanen, Tuomas Rantanen ja Satu Toivonen. Hannu Ikonen: Parempi demokratia ”PAREMPI DEMOKRATIA” Kun otsikko on ”parempi demokratia”, niin se tuo mieleen ajatuksen, että asia on jotenkin mitattavissa. Että minulla, VVT:n hallituksella tai tällä seminaarilla olisi konsti tai keino, jolla määritellä demokratian paremmuus. Voimme varmasti yhtyä siihen ajatukseen, ettei demokratia ole tuontitavaraa vielä vähemmän vientitavaraa. Demokratia lähtee kansasta, läsnä olevasta, tilansa tiedostavasta kansasta, osallisuuden tunteesta. Demokratia on sukua johtamistaidolle, jonka metodi on meillä muuttunut muutaman vuoden välein huomioimatta kansaa, työntekijöitä ja heidän kulttuurihistoriallista arvomaailmaansa. Se on aina ollut meillä tuontitavaraa. Täytynee kysyä voidaanko työpaikoillamme hyvin? Kun parempaan demokratiaan pyrimme, meidän tulisi kyetä konkretisoimaan tuota ikivanhaa käsitettä ajallemme ja kullekin kansalle ominaiseksi. Demokratian merkittävimpiä viejiä aikanamme ovat olleet USA ja sen luottoluokittajat sekä Nato-liittolaiset. Neljästä viimeisestä vientioperaatiosta (Irak, Afganistan, Somalia ja Libya) on jäljellä neljä sisällissotaa, lukematon uhrien määrä, inhimillisen ja historiallisen työn tuho ja me, joille on varattu paikka tuon tuhon korjaamiseen, järjestelmien ja rakenteiden kuntoon saattamiseen. Demokratian rakennustyö ei näissä tapauksissa ole lähtenyt kansasta. Puutteellinenkin demokratia voi olla parempi kuin asein-, Natomaisesti paranneltu. Ristiretket eivät kuulu enää tälle vuosituhannelle. Demokratian ensimmäisenä edellytyksenä voitaneen pitää rauhaa, väkivallattomuutta. Sopiiko vihapuhe tähän tilaan? Ja kuka tunnistaa vihapuheen kun sen kuulee? Oliko jo presidentti Reaganin puheet ”pahanvaltakunnasta” tai seuraajiensa ”pahan akselit” vihaa tihkuvia? Maita joita sanomisilla on tarkoitettu ovat sittemmin joutuneet demokratian ”viennin” kohteiksi, asein tai erilaisin uhkin. pohjoiskorealainen, venezuelalainen, nigerialainen, ugandalainen ja kuubalainen demokratia ovat otaksuman mukaan vaaravyöhykkeessä. Hyvät ystävät huomatkaa, ettei maailman öljytuotantoa voi niin sanotusti ”demokratisoida” kuin palan kerallaan koska ”demokratisoinnin” ajaksi öljyhanat sulkeutuvat. Muutaman hanan väliaikaisen sulkeutumisen maailman talous – pyhän tarkoituksen nimissä – kestää. Uudissana ”vihapuhe” on yleistynyt kahden ja puolen vuoden aikana, ensimmäisen seminaarimme jälkeen ja parin pamflettimme valmistumisen aikana, muttei niiden ansiosta. Meillä on mm. rikoslaissa määritelty se mikä on rikollista vihapuhetta, joskaan ei tällä nimikkeellä. Demokratian olennainen osa on sananvapaus ja nimenomaan kaikkien sananvapaus. Ei edustuksellisen- tai ns. taloudellisen demokratian tuoma sanan vapaus. Tätä tarkoitusta toteuttaa parhaiten netti, jossa jokainen rökälepuhe saa kaikunsa ja seuraajansa, niin hyvässä kuin pahassa. On epäilemättä niin, että talouden eliitin keskittäessä tai ns. kehityksen keskittäessä valtaa heille kansalaiset kokevat demokratiavajetta. Tässä ei pelkästään ole kysymys siitä, että siivousfirman pääkonttori siirtyy Berliiniin tai Kööpenhaminaan. Kysymys on myös suomalaisesta kuntauudistuksesta, jossa päätöksenteko ehkä palvelutkin kaikkoaa loitommaksi ainakin kauimmista kansalaisista. Kummassakin on kuitenkin kysymys talouden ylivallasta, joka ei puhu demokratian kieltä ja synnyttää kasvotonta vihapuhetta. Tämä on mittakaavaetu, talousdeterministien mielissä mutta myös vihapuhujien, ettei tarvitse olla kasvokkain vihapuheen kohteiden kanssa. Norjalaiset muistavat breiviikkinsä ja quislinginsä. Ensin mainittu ei ole rikollisuudellaan uhka demokratialle, mutta jälkimmäinen sitä vastoin oli asettaessaan maansa vieraiden kypärien alle palvelemaan vieraita tarkoitusperiä. Breiviikkejä meilläkin on ollut, mutta enemmän quislingejä omine valtapyrkimyksineen, tuontidemokratioineen. Demokratia on joukko yhteisesti sovittuja sääntöjä, lakeja ja normeja. Jos nämä puuttuvat käy kuin rajattomassa lasten tai nuorten kasvatuksessa, joitakin kiusataan. Ääriliikkeen tai ääriaineksen leiman saadakseen ei tarvitse uhata rauhaa tai millään tavalla ihmisten fyysistä turvallisuutta. Riittää kun on leimaajan kanssa erimieltä yhteiskunnallisen kehityksen suunnasta, ajattelee tai valitsee toisin. Näillä leimoilla ei rakenneta demokraattista yhteiskuntaa. Väkivalta synnyttä väkivaltaa, leimaukset uusia leimauksia kunnes absoluuttinen ”oikea” tai ”parempi” on enää sallittua. Tuloerojen pienuus kansantalousyksikön sisällä luo todellisen demokratian, osallisuuden tunteen. Kysymys ei ole ”yhteisen kakun” jaosta, kun joukko jakajista pitää ”toimenpidettä kalliina”. Silloin ei enää jaeta ”yhteistä kakkua” vaan sitä jota talousdeterministit jo hallinnoivat. He lupaavat osattomillekin lisää siitä osuudesta mikä kakkua kasvattaa. Jo olemassa oleva kakku on heidän mielestään oikeudenmukaisesti jaettu. Perustuloon siirtyminen paikkaisi demokratiavajetta, poistaisi ulkopuolisuuden tunnetta ja liudentaisi vihapuhetta. Perustulokeskustelu maailmalla on kerinnyt kohta sadan vuoden ikään ja Suomessakin on ajatuksia asiasta vaihdettu puolisen sataa vuotta. Tämä seminaari voisi asettaa tavoitteekseen perustulon toteuttamisen Suomessa ja EU:ssa sekä suunnata näin linjoitettuun julkaisutoimintaan varoja. Yrjö Hakanen: demokratia ja 99 % F4: Kenen globalisaatio? Rahoitustalouden viimeisin kriisi on ravistellut maailmaa vuodesta 2007, eikä loppua näy. Eritoten Eurooppa tuntuu jumiutuneen markkinoiden hampaisiin. Nykyinen kriisinhoito koettelee demokraattisuuden ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden rajoja, ja jatkuva hätätila tuntuu oikeuttavan sen, ettei vaihtoehtoja edes harkita. Vanha markkinoiden tehokkuuteen perustuva ajattelu on ja pysyy voimissaan, vaikka sen toimimattomuus on käynyt ilmeiseksi. Maailmanlaajuinen epävakaus kasvattaa myös paikallisesti koettua epävarmuutta. Samaan aikaan, kun pääomavirtojen ja yritysten liikkuvuutta on pyritty systemaattisesti helpottamaan, ovat rajat ihmisten välillä kasvaneet. Köyhimpien maiden ja heikoimmassa asemassa olevien ihmisryhmien kurjuus ja sorto pahenevat; etuoikeuksistaan huolehtivan hyvinvoivan väestön vihamielisyys ulkopuolelta tulleita kohtaan yltyy. Keskustelu siirtolaisuudesta keskittyy lähes yksinomaan sen rajoittamiseen, eikä ilmiön moninaisiin syihin juuri puututa. Kenellä on oikeus liikkua? Ja kuka päättää, mikä riittää perusteeksi vaihtaa elintilaa? F4: Johtopäätökset
Vapaus valita toisin 5.11.2011: Työryhmä 4. Kenen globalisaatio? Yhteenveto keskustelusta Keskustelu työryhmässä oli erittäin laaja-alaista ja yksityiskohtaista, mutta säilyi silti koherenttina ja selkeänä. Työryhmässä keskusteltiin mm. vallitsevasta uusliberaalista talouspolittisesta ajattelumallista ilmeisine ongelmineen, rahoitussektorin liikakasvusta ja sääntelemättömyydestä ja sen kaipaamista reformeista, EU:n roolista kaivattujen muutosten hidastajana tai mahdollisena edistäjänä, siirtolaisuuskeskustelun todellisuuteen perustumattomasta luonteesta, globaalista demokratialiikehdinnästä, tarvitun muutoksen edistämisen tasoista, jne… Työryhmässä käsitellyistä aloitteista ja reformiehdotuksista osa oli konkreettisempia, osa abstraktimpia, ja ne sijoittuivat käytännössä neljän laajemman osa-alueen alle: Vallitseva talouspoliittinen ajattelumalli Uusliberaalin talouden globalisaation lähtökohta ja suurin ongelma on sen individualistinen näkökulma. Tämä individualistinen kilpailuun perustuva näkökulma on korvattava – ja se tulee käytännön pakostakin korvautumaan – solidaarisella ja kokonaisvaltaisemmalla näkökulmalla, jossa hahmotetaan paremmin globaalin edun ja kansallisen sekä yksilön edun yhteys. Tätä uuden ajan talouspoliittista näkökulmaa työryhmän alustaja Heikki Patomäki luonnehti sanoin ”vihreä demokraattinen globaalikeynesiläisyys.” Rahoitussektorin uudistaminen Yhtenä ydinsanomana se, että ylikasvanut finanssitalous olisi palautettava alkuperäiseen rooliinsa, ts. reaalitalouden isännän asemasta sen palvelijaksi. Konkreettisia ehdotuksia, joilla voitaisiin sekä stabilisoida rahoitusmarkkinoita, että parantaa kokonaistalousjärjestelmää ovat mm.: – Progressiivisen globaalin finanssitransaktioveron käyttöönotto sellaisessa korjatussa muodossa, jossa veron määrä laskee sen mukaan mitä pidempään arvopaperia pitää hallussaan. Tämä vähentäisi merkittävästi ennen kaikkea reaalitalouden kannalta turhan ja vahingollisen spekulatiivisen kaupankäynnin kannattavuutta. – Globaali kasvihuonepäästöveron käyttöönotto. Tällaisen veron arvioitu tuottopotentiaali on moninkertainen verrattuna rahoitusmarkkinaverotukseen, ja se ohjaisi teknologian kehitystä huomattavasti kestävämpään suuntaan. – Globaalilla verotuksella aikaansaatujen tuottojen kohdentaminen globaaleihin hyödykkeisiin ja globaalin sosiaalisen hyvän edistämiseen. – Spekulatiivisen sijoitustoiminnan ja reaalitaloudelle välttämättömän pankkitoiminnan erottaminen toisistaan siten, että spekulatiivista toimintaa harjoittavat rahoitusmarkkinatoimijat eivät toimillaan pystyisi järisyttämään reaalitaloutta. – Julkisen sosiaaliturvajärjestelmän rahoitusmarkkinakytkösten purkaminen. Tällä hetkellä ihmiset joutuvat vaihtoehtojen puuttuessa tietämättään tukemaan rahoitustalouden kasvua mm. rahastoivien eläketurvajärjestelmien kautta. – Siirtyminen julkisen talouden rahoituksessa funktionaalisen rahoituksen periaatteisiin ja keskuspankkirahoitukseen. – Valtion työtakuujärjestelmän käyttöönotto. Tämän järjestelmän puitteissa valtio takaisi kaikille työtä tietyllä minimipalkalla. Pitkällä aikavälillä järjestelmä vähentäisi pitkäaikaistyöttömien määrää ja helpottaisi ihmisten liikkumista työmarkkinoilla. – Riippumattoman, demokraattisesti hallitun velkasovittelumekanismin luominen Kreikan ja muiden ylivelkaantuneiden maiden velkojen selvittelyyn, jotta saadaan selvyys siihen, kuka käytännössä on velkaa, minkä verran ja kenelle. Selvittelyn seurauksena epäoikeutetuiksi todettujen velkojen mitätöiminen. EU Nykyisellään EU on uusliberalistisen politiikan käsikassara. Käsittelyssä oleva EU:n komission rahoitusmarkkinaveroehdotus on monelta osin toisenlainen kuin mitä kansalaisyhteiskunta toivoisi. Lisäksi, toteutuessaan se vie unionia kohti liittovaltiota. Niin kauan kuin EU:n politiikka noudattaa uusliberalistista ideologiaa, ei liittovaltiokehitys ole suotavaa. EU:sta ei myöskään saisi tulla yhtä uutta supervaltaa muiden joukkoon, ajamaan globaalin hyvinvoinnin kannalta haitallista, ekspansionistista kilpailupolitiikkaa. Globaalissa maailmassa myöskään unionin täysi hajottaminenkaan ei kuitenkaan ole ratkaisu. Ainoaksi hyväksi vaihtoehdoksi jää pyrkimys muuttaa unionia sosiaalidemokraattisempaan suuntaan ja sellaiseksi globaaliksi toimijaksi, joka ajaa hyvinvointipolitiikkaa, työläisten oikeuksia ja yleisemmin ihmisoikeuksia sekä ekologista kestävyyttä myös globaalilla tasolla. Siirtolaisuus-keskustelu ”Mistään muusta aiheesta ei käydä yhtä paljon ennakkoluuloihin perustuvaa keskustelua kuin maahanmuutosta.” Vallitseva keskustelu muuttoliikkeestä tapahtuu ennen kaikkea valtion näkökulmasta, ja siinä muuttoliike lajitellaan hallinnollisiin kategorioihin. Nämä eri käsitteet ovat kuitenkin ensisijaisesti juridishallinnollisia konstruktioita, jotka ovat liikkumisen hallinnan keskiössä, eivätkä ne kerro ihmisten motiiveista ja toiminnasta todellisesti. – Muuttoliikkeistä keskustellessa siirryttävä muuttoliikkeen hallinnoinnin näkökulmasta liikkumisen yksilöllisten syiden hahmottamiseen. – Nostettava julkiseen keskusteluun oikeudettomien siirtolaisten merkitys Euroopan kokonaistaloudessa, ts. syyt sille, miksi miljoonille siirtolaisille toisaalta ei myönnetä kansalaisuutta mutta toisaalta heitä ei myöskään karkoteta. – Kansainvälisempi solidaarisuus ay-liikkeen puitteissa, jotta kaikille vahingollinen kilpailu työntekijöiden oikeuksilla ja työoloilla saataisiin loppumaan Millä tasolla muutoksia voidaan viedä tai tulisi viedä eteenpäin Käytännössä eri tasoja millä muutosta voi ajaa ja millä sen myös tulee tapahtua: globaali, eurooppalainen, kansallinen ja kansalaisyhteiskunnan taso. Monet keskustelussa olleista reformeista ovat niin suuria, ettei keskustelussa läsnäoleilla ihmisillä tai kansalaisyhteiskunnalla välttämättä ole vaikutusvaltaa niiden edistämiseen, eivätkä niistä monet ole yksiselitteisesti tai helposti muutettavissa kansalaistoiminnaksi. Keskustelussa nousi esiin se, kuinka tärkeää tämäntasoisista muutoksista puhuttaessa on tehdä suunnittelu huolella. Kuten paraikaa käsittelyssä olevat rahoitusmarkkinaveromallit osoittavat, pienetkin yksityiskohdat voivat muuttaa olennaisesti aloitteiden vaikutuksia. Yksityiskohtien hallinta puolestaan edellyttää väistämättä jonkinlaista asiantuntijuutta, mutta yksityiskohdat ja asiantuntijuus puolestaan etäännyttävät heti kansalaisyhteiskuntaa ja vähentävät sen toimintamahdollisuuksia. Paineen muutokseen on kuitenkin pakko tulla kansalaisyhteiskunnan tasolta, ja tämä paine tuntuu tällä hetkellä olevan globaalisti kasvussa, kun ihmiset ympäri maailman ovat lähteneet liikkeelle saman ongelman eri ulottuvuuksien vuoksi – pääoman ylivallan, todellisen demokratian puutteen ja uusliberalistisen talouspolitiikan erilaisten ei-toivottujen seurannaisvaikutusten vuoksi. Yhteenvetona todettiin, että näiden vaikutusmuotojen – olemassaolevien hallinnollisten rakenteiden kautta, sekä niiden ulkopuolelta – on tapahduttava yhtä aikaa, eikä niitä saisi asettaa liikaa vastakkain, vaan pitäisi ajatella toiminnan lopputuloksia. Tarvittavien reformien toimeenpanoa koskevassa keskustelussa esiin nousi myös ajatus globaaleista puolueista yhtenä mahdollisena vaihtoehtona nykyisen päätöksentekojärjestelmän epädemokraattisuudelle ja siinä vallitsevalle, kansallisen ja globaalin edun väliselle ristiriidalle. Ajatus ei ole uusi, vaan siitä on jo olemassa erinäisiä tutkimuksia ja aloitteita. …jotta tämä ei jäisi tähän: Työryhmässä käsitellyt teemat ja reformiehdotukset ovat laajoja, eikä työryhmä onnistunut rajoitetun työskentelyaikansa puitteissa luomaan käytännön toimintasuunnitelmaa ehdotusten edistämiseksi. Työryhmässä sovittiin kuitenkin, että alustajat tuottavat tapahtuman järjestäjien toiveen mukaisesti lyhyet tekstit omista puheenvuoroistaan ja summaavat niihin puheenvuoroissaan esittämänsä konkreettiset reformi- tai muutosehdotukset sekä liittävät mukaan mahdollisia lähteitä lisätiedon saamiseksi paitsi itse aloitteista, myös mahdollisuuksista niiden edistämiseen. Vaikka tilaisuus ei poikinut alulle mitään konkreettista uutta aloitetta, niin se ei silti varmasti tule jäämään hedelmättömäksi: Kaikki yhteinen toiminta edellyttää, että siitä ensin keskustellaan. Keskustelun kautta tietoisuus olemassaolevista aloitteista leviää ja moninkertaistuu ja muuttuu lopulta toiminnaksi. |
