Seminaari 7.3.2017 Sote-maakunnat ja demokratia

14.02.2017

Toteutuuko demokratia sote-maakunnissa?

Samaan aikaan kun eduskunnassa alkoi tiistaina 7.maaliskuuta keskustelu hallituksen sote- ja maakuntauudistusta koskevista ensimmäisistä lakiesityksistä, keskusteltiin asiasta Vapaus valita toisin –seminaarissa Helsingin Annantalon täydessä auditoriossa.   Aiemmissa Vapaus valita toisin –yhdistyksen sote-seminaareissa on uudistukseen pureuduttu lähinnä palvelujen näkökulmasta. Tällä kertaa asiaa käsiteltiin demokratian ja itsehallinnon kannalta.

Kuntalain asiantuntija, pitkään Kuntaliiton johtavana lakimiehenä toiminut Kari Prättälä, yliopistonlehtori Hanna-Kaisa Hoppania Tampereen yliopistosta ja kuntatutkija Siv Sandberg Åbe Akademista nostivat esille monia uudistusesityksiin liittyviä ongelmia perustuslain, yhtiöittämisen ja asukkaiden osallistumisen kannalta. Tilaisuuden juontajana toimi Yrjö Hakanen ja johtopäätöksiä vilkkaan keskustelun päätteeksi esitti Kaarin Taipale.

Puhujien esitykset

SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS DEMOKRATIAN JA ITSEHALLINNON NÄKÖKULMASTA - tästä Kuntalain asiantuntija, OTL Kari Prättälän esitysdiat

YHTIÖITTÄMISPAKKO JA SOTE-UUDISTUS - tästä Yliopistonlehtori, VTT Hanna-Kaisa Hoppanian esitysdiat

MAAKUNTADEMOKRATIA ASUKKAIDEN OSALLISTUMISEN NÄKÖKULMASTA. POHJOISMAISIA JA EUROOPPALAISIA KOKEMUKSIA - tästä Kuntatutkija Siv Sandbergin esitysdiat

--------------------------------------------------------- 

Kutsu: Tässä tilaisuuden ohjelma pdf:nä. 

Mistä valtuustot päättävät yhtiöiden ja liikelaitosten maakunnissa? Ohjaako tuotantoa palvelujen tarve vai raha? Millaisia kokemuksia maakuntahallinnosta on muualta pohjoismaissa ja Euroopassa?

Keskustelemassa kuntalain asiantuntija Kari Prättälä, yhtiöittämisen ongelmia sote-palveluissa tutkinut Hanna-Kaisa Hoppania, maakuntahallintoa asukkaiden osallistumisen näkökulmasta selvittänyt kuntatutkija Siv Sandberg. Johtopäätöksiä keskustelusta vetää kaupunkitutkija Kaarin Taipale. Keskustelun juontajana toimii kaupunginvaltuutettu Yrjö Hakanen

Ennen tilaisuuden alkua kahvitarjoilu. Tilaisuus on kaikille kiinnostuneille avoin. Tervetuloa! Järjestää Vapaus valita toisin ry

2017_03_07_TOTEUTUUKO_DEMOKRATIA_SOTE-MAAKUNNISSA-.jpg

06.10.2022Erdogan ja Nato - mitä Turkki haluaa?
03.01.2022Sote-webinaari 11.1.2022 klo 17
23.05.2021Vapaus valita toisin webinaari muuttoliikkeistä ja maahanmuutosta 15.6. klo 17-19
23.05.2021Mitä Kiinasta on tiedettävä ennen pelkäämistä? 8.6. klo 16-17 webinaari
23.05.2021Vapaus valita toisin - yhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous pidetään Teamsissa torstaina 27.5.
23.05.2021Kenelle Helsinkiä tehdään?
23.03.2021Leikkauksia vai tulevaisuusinvestointeja? 7.4.2021 webinaari
25.11.2020Miten sijoittajavetoisuus näkyy kaupunki- ja asuntopolitiikassa? 8.12.2020
13.10.2020Paradigman muutos talous- ja yhteiskuntapolitiikassa: 20.10.2020 keskustelu
25.09.2020Demokratiaa tuotannon omistukseen ja hallintaan - kapitalismi ei riitä: 1.10.2020 seminaari

Siirry arkistoon »